Savunhajua

Sienimetsässä kun on ihmisellä aikaa ajatella asioita, niin tulipa taas monenmoista mieleen maalla asumisesta.

Viime päivien agenda on voimallisesti koostunut puitten heittelystä. Tiedättehän. Se on sitä motivoivaa "tee-työtä-jolla-on-vittu-tarkoitus"-hommaa... ensin kaadetaan puu. Sitten raahataan puu pois metsästä. Sitten siitä tehdään klapeja. Sitten ne klapit kaadetaan traktorin peräkärrystä kukkapenkin päälle, hupskeikkaa. Sitten ne klapit rumentaa pihaa koko kesän ja niitä koitetaan kasata pinoihin hiki pärskyen. Sitten tulee syyssateet ja niitä just pinottuja klapeja kannetaan selkä vääränä traktorin kauhasta puuvajaan. Sitten tulee pakkanen tai saunaehtoo ja ne samat karahkat raahataan sisälle. Eiksjuu?

Eilen se tarkoitti raivon pakkaantumista kilpaa tihenevän pimeän kanssa. Metallica pauhasi kolmen markan mökkiradiosta ja meni siinä loppuviimeksi pari oluttakin. Siinä kohtaa vähän kyllä jo nauratti - istua traktorin kauhassa yltäpäältä kilkkeessä ja pölyssä ja kiskoa Karhua ysäriklassikoiden tahdissa.

Omia valintoja, yhtä kaikki.

Eilen ehdittiin toki käväistä isolla kirkollakin ihmettelemässä. Pikkutavaran rakastaja iski silmänsä heti pähkinöihin (tammenterhoihin) ja vaivihkaa keräsi niitä taskut täyteen.
Muuten alkaa olla siinä iässä neiti, että tunti vierähti asiantuntevasti Stockan hajuvesiosastolla pojista jutellen.

Siellä Stockalla sitten kuultiin elämänviisaus, mikä jäi mietityttämään ja lämmittämään mieltä pidemämksi toviksi: "äiti, vaikka sä pukisit kuinka hienot vaatteet päälle ja meikkaisit ja pistäisit hajuvettä, niin sun hiukset tuoksuu aina vähän savulle".

Välikausihaalari

Juoksut on toistaiseksi tauolla ja energia menee kintunparanteluhommissa. Siinä jääkin yksilölle aikaa sepeillä jos jonkinmoista muuta asiata.

Esimerkiksi tehdä ihan liikaa töitä. Nukkua huonosti, jättää aamupala syömättä yhtenä, kahtena, seitsemänä päivänä...korvata lounas rahkalla ja illalla syödä lihapiirakka ja sipsiä ja leipää ja ja ja ja ja. Kaikkea, mitä on jäänyt kaapin perälle muilta, ruokaa ei jaksa laittaa.

Hartiat nousee korviin ja stressitaso kipuaa taivaisiin. Kroppa on jumissa, koska samalla kun jäivät aamupalat, jäi myös aamujooga, päiväjooga, iltajooga ja ylipäätään jooga.

Eräänä aamuna hiuksia kuivatessa tuntuu tuttu napsahdus niskassa ja pää ei käänny. Soitto fyssarille ja eikun menoksi.

Särkylääkettä niskaan, repivään päänsärkyyn, jalkakipuun...oivoi. Tuttu negatiivisuus nostaa päätään.

Mikä tässä on sellaista, mikä ei olisi koettu reilu vuosi sitten ja eletty läpi ja todettu huonoksi vaihtoehdoksi?

Niinpä.

Näytän yhtäkkiä siltä, että olen raskaana - maha turvottaa ja naama kukkii. Olo on paska.

Ei tässä auta, kuin kasailla itsensä ja ottaa poisluikkivan Zenin hännästä kiinni ja alkaa kuroa välimatkaa umpeen.

Nyt stop. Aikalisä.

Tästä hetkesä eteenpäin teen korjausliikkeitä. Tiputan pois leivät, makeutusaineet ja teollisen ruuan.

Hengitän.

Raivaan ympäriltä pois aikaa ja energiaa syövät huonon energian ihmiset. Ne, jotka saavat minut epäilemään omia kykyjäni ja osaamistani. En aio kuunnella sitä pahaa, mikä sieltä suusta suuntaani tulee, vaan kuunnella itseäni.

Ei tässä ole mitään uutta.

Syksy on täällä viimein. Toivottavasti tämä on viimeinen lämmin viikonloppu ja alkuviikosta saisi puolestani vaikka kaivaa pipon esiin.

Mutta tiedättekö, syksyn rakastajana olen kimmastunut. Ne kirppispalstoille ilmestyvät Reiman välikausihaalarit. 86cm, limenvihreä.

Mikä hiton välikausi? Välikausitakki. Välikausihousut.

Meillä suomessa on neljä vuodenaikaa. Tai ainakin joskus oli. Nyt joku väittää, että on enää vain yksi, niinkuin briteissä. Mutta vaikka olisikin, ei se ole välikausi, vaan jatkuva säätila.

Hitto.

Syksy on syksy, kevät on kevät ja sitten on kesä ja talvi. Ei ole välikautta siinä yhtään. Välikausi on ihmisellä, kun se ei oikein tiedä, että mitä pitäisi tehdä. Niinkuin vaikka meikäläisellä. Että pitäiskö vaiko eikö.

Kyllä pännii.