Tänään olen onnellinen...

...omenapuihin jäätyneistä muutamasta punaisesta omenasta, jolla on lumihattu.

Olen onnellinen tuulenvireettömästä, virheettömästä ja raikkaasta talviaamusta. Vielä luonamme viipyvästä aamuhämärästä, joka kohta joutuu antamaan sijaa liian kovalle ja kirkkaalle kevätvalolle.

Olen saanut voimia siitä, että voin tietoisesti päättää joka hetki olla murehtimatta tulevaa tai jumittaa mennessä. Minun pitää elää vain tämä, käsillä oleva hetki.

Tunnen itseni terveemmäksi poistettuani aktiivisesta elämänpiiristäni pahaa mieltä ja häiriöitä aiheuttavat asiat. Aloitin FB-sovelluksen deletoinnilla puhelimestani, iltalehtiä en ole lukenut moneen kuukauteen. En myöskään katso velvollisuudekseni pitää elämässäni ihmisiä, jotka vievät minulta enemmän kuin antavat.

Olen kiitollinen niistä ystävistä ja läheisistä, jotka ovat seisseet rinnallani.

Olen kiitollinen itsemääräämisoikeudestani, omasta kodistani, vapaudesta tehdä mitä haluan.

Opettelen hyväksymään itseni tällaisena kuin nyt olen ja elämäni tässä hetkessä. En yritä muuttaa mitään, en olotilaani, tunnetilaani, ajatuksiani, vaan hyväksyn ne ja suhtaudun niihin tarkkailijana. Katson, päästän irti ja hengitän.

Before I knew, it was winter again

Valo ulkona on erilaista. Tajuan sen heti herätessäni.

Maailma on vihdoin valkoinen, kaikki musta on kääritty rauhallisen viltin alle.

Ilma tuoksuu erilaiselta. Raikkaalta. Pakkaselta.

On hiljaista.

Sydän rinnassa sykkii pakahtumistaan, olen niin onnellinen.

Käännän kasvot taivasta kohti ja vedän sisääni talvea, joka tuli vihdoin.

Elän koko solullani, mikään ei ole epäselvää, hymyilen itselleni. Elän talvelle, rakkaalleni, joka vihdoin saapui luokseni. Minun, toukokuun lapsen, joka herää henkiin vasta kuuran peittäessä maan.

Vaikka käperryn itseeni, tunnen olevani enemmän yhtä maailman kanssa kuin koskaan. Tuijotan lumisia puita, kuuntelen jalan alla narskuvaan hankea.

Pimeän laskettua nojaan pitkään ikkunaan ja yritän tallentaa jokaisen yksityiskohdan lumisesta maisemasta.

Olen elossa, taas, ainakin hetken.

To all of you, who are a little weird in the head

For some reason I feel a very strong need to write this piece I´m about to write as, well, as I write.

I will not promote this one in Facebook or in any other social media, you have to dig a little (very little, but anyhow, do some digging) to get your hands on this one.

I´ve been doing a lot of self monitoring lately. To be honest, for the last year and a half, that is. And I am surprised by what I have found.

The person I always thought to be ever happy-go-lucky, social and brave has transformed into an introvert and shy. She has her strange ways and she is more than little insecure about those quirks.

Yes. I write vertically. I do not like all the confusing noises around me so I prefer walking around with my headphones on. I love books. I love them to the degree I think I´d rather die than live without a good story. I get drawn with words and beautiful sentences and I am sucked deep in a story. I sometimes forget I live in this real world instead of the beautiful place of my imagination. Most often I´d rather stay there.
I sleep when world becomes too much for me. When I just want to get through a moment or a day. Yes. I sometimes sleep far too much just for escaping purposes.
I love wombats. Those little weird creatures who seem to be smiling all the time.
And I love winter. When first signs of autumn appear I feel alive, after exhausting summer with just too much of everything. I collect pictures of winter and snow: the quietness touches me and the hint of sadness makes me happy. Same goes with abandoned houses. 

I get confused all the time, I do not understand people, I am not good at playing social games. I don´t trust easily and I do not get fond of people easily either, but when I do, I care too much and tend to get hurt.

I´m loud but I get scared of shouting and yelling. Fighting with someone is pure horror, but I am not afraid to fight for someone. 

With all this, I want to show you (yes, a piece of the most private me) that you are not only one with the odd things inside you. It may define you to some point but it does not make you wrong. You´re beautiful. Don´t give up. There will be someone who understands you and sees the beauty in you. And when there is, you´ll know.

Pyydä mua kebulle!

Päivän vegaanivinkki: pitäähän tytön syödä!

Oman kokemukseni mukaan jokaisesta kebulasta saa falafelia. Jopa niistä, joissa sitä ei ole listalla mainittu. Kebusetä nostaa ehkä kulmakarvoja hieman, mutta kun vaan jatkaa kassalla hymyilyä, yleensä sitä falafelia löytyy.

Kasvissyönti ei ole niin kovin kummallinen asia Välimeren läheisyydessä.

Sitten.

Pakko keulia, tästä coucous-setistä vaan on tullut oma suosikki.
Pikaruokaa parhaimmillaan:

2dl couscousia
3dl vettä
1tl suolaa
1tl savupaprikaa
1tl kurkumaa
1tl juustokuminaa
1rkl tomaattipyrettä
oman maun mukaan oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
tuoretta korianteria
tuoretta minttua
tuoretta basilikaa
(persiljaa, jos siitä tykkää, itse en)
tomaatteja
puolikas kurkku pieneksi silputtuna.

Avot.

Ihkua lavvantaita.
 

Loppu ruokastressille, eli ihmettelyä siitä, miten viikossa opin syömään.

Vegaaniruokavaliota on takana nyt noin kaksi viikkoa.

Mitä näiden kahden viikon aikana on tapahtunut, on hämmentävää. Hyvin hämmentävää.

Ensimmäiset päivät kuluivat ihmetellessä, pähkäillessä ja epäonnistuessa.
Sitten muodostuivat ensimmäiset rutiinit, tietoisuudesta tuli tapa ja aivan ällistyttävän nopeasti ruoka-aineiden tarkkailu alkoi onnistua ns. sivusilmällä.

Nyt tulee iltalehtityylistä uutisointia, mutta silläkin uhalla... 
"Mitä sitten tapahtui, nopeasti, on ällistyttävää".

1. Makuaisti on muuttunut. Makeanhimo on kadonnut - nautin toki edelleen jälkkäristä, mutta rehellisesti sanottuna, suklaalevyn ahmiminen tuntuu ällöttävältä. Ja kaikki jotka minua yhtään tunnette, tiedätte, millainen sokerihiiri olen pahimillani.
2. Saan syödä paljon ja hyvää ruokaa. Tästä huolimatta ja tästä seuraten...
3. Huomasin yllättäen, että hitto. En ole stressannut liiallisesta syömisestä, kalorirajan ylittymisestä tai muustakaan yhtään kuluneiden päivien aikana.
4. En saa ruokaväsymystä, hiilarijumia, vaan olen lounaan jälkeen yhtä pirteä kuin ennen lounasta.
5. Ähky on vieras sana, vaikka syön paljon. Itseni täyteen.

Syön rennommin. Syön enemmän. 

Mutta koska syön paremmin ja laadukkaampaa ruokaa, paino putoaa. 
Iho voi hemmetin hyvin. Hiukset kiiltää. Elämä on kivaa.

Lyhyesti: voin paremmin kuin koskaan. Henkisesti ja fyysisesti.

Edelleenkään en lähde kritisoimaan muiden ravintovalintoja, mutta halusin jakaa tämän, koska en todella odottanut tai uskonut näin radikaaliin muutokseen.

Hyvää viikonloppua, muruset.

 

Vegaanihaaste!!!

Lupasinko, etten ala hörhöillä tai paasata?

Mitään en myönnä.

Sen sijaan haastan: http://www.vegaanihaaste.net/

Kirjauduin itse osallistujaksi tovi sitten ja odotan mielenkiinnolla mentorini virtuaalitapaamista sekä vinkkejä ruokavaliooni.

Nimittäin...

ensimmäiset neljä päivää ovat olleet melkolailla kaoottisia. Tiesin kyllä, että kattilaan ja kauhaan tulee tarttua, mutta voi sitä kellä on kiire.

Olen onnistunut joka päivä työntämään naamaani jotain eläinperäistä.

Mäkkärin kasvispihvissä on munajauhetta.
Lounasravintolan leipä oli leivottu voilla (toki tiedustelin, onko tässä munaa tai maitoa, en älynnyt tiedustella että onko piimää tahi voita...)
Kaurajugurtti on muuten pahaa (sori, Oatly).  

Ja kun luonteelleen ei mitään voi, niin yrittämisestä ei palkita. 

Säälin jo valmiiksi tuutoriani.

Voi olla, että päädyn syömään kattilallisen riisiä joka päivä, seuraavan kuukauden ajan. (Enkä mitenkään viittaa eiliseen iltapalaani tässä. No vähän viittaan. Ja olisi kuulkaa ollut riisiä ja tölkkiherkkusieniä, muttei ollut tölkinavaajaa.)

Trying it out - elämäni kolme viikkoa vegaanina

Päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä..

Varoitus! Sisältää reippaaksi kuvittelemasi henkilön itseruodintaa. Saattaa vaurioittaa turvallista kuvaasi ko. ihmisestä.

Kevään korvalla tein tämänastisen elämäni vaikeimman päätöksen. 

Tiedän toimineeni oikein, mutta se, minkä kuvittelin olevan parasta oman itseni kannalta, tulikin vastapallona välittömästi takaisin, suoraan otsaan, ja aivan liian lujaa.

Siitä alkoi karuselli, jonka kyydistä en ole vielä onnistunut hyppäämään pois.

Olen lukenut pääni kipeäksi erinäköisiä voimaannuttavia mietelauseita, tehnyt asioita, joista kuvittelen tulevani iloiseksi, olen joogannut, juossut, itkenyt, nukkunut liikaa, lukenut ja ollut yksin, yksin ja vielä vähän lisää yksin. 

Olen suorittanut itseäni kadun aurinkoiselle puolelle (no nyt tuli väsynyt kalleaholaismi), mutta jostain syystä varjo lankeaa aina esiinyrittävän auringonpaisteen ylle.

Samaan aikaan olen pohtinut suhdettani itseeni: sisältä ja ulkoa.

Tiedän arvostavani itseäni aivan liian vähän. En ole vielä keksinyt, miten sen asian korjaan (kyllä, tällä on tekemistä sen kanssa, että viimeksi, kun aloin hetkeksi tuntea itseni hitusen paremmaksi, matto tempaistiin jalkojen alta ja edelleen retkotan paljaalla lankkulattialla nivelet vääntyneinä) enkä edes aio  mennä niihin mörköihin, jotka pitävät majaansa pääni sisällä.

Eli nyt loppuu lässytys.

Olen joutunut pakon edessä pohtimaan suhdettani myös kehooni. Kahden kuukauden täyden syömättömyyden jälkeen - kyllä, kehoni kieltäytyi vastaanottamasta ruokaa - ja sen myötä kadonneiden yli 12 kilon jälkeen olen käytännössä opetellut syömään uudestaan. En ikinä voi tietää, milloin elimistöni kieltäytyy taas vastaanottamasta ravintoa.

Josta pikkuhiljaa päästään asiaan.

Pitemmän aikaa jo olen pohtinut vegetaristisen ruokavalioni harmaata aluetta ja varovasti miettinyt olisiko minusta vegaaniksi.

Päätös tämän asian suhteen on nyt tehty, turvallisuuden vuoksi määräaikaisena. Eli heinäkuun ajan aion kieltäytyä kaikesta eläinperäisestä ravinnosta.

Miksi?

No, syy numero yksi tuli jo yllä mainittua: kokeillaan nyt tämäkin, siltä kannalta, että pidän ruumiistani huolta. 

Syy numero kaksi EI ole eläinten oikeudet.

Hämmennyin, etsiessäni verkosta vegaaniaiheisia meemejä ja mietelauseita. Kaikkiin liittyi jollain lailla eläinten oikeudet.

Nyt ei saa käsittää väärin, en ylenkatso aihetta, pois se minusta. Se ei vain ole syynä mahdolliselle vegaaniudelleni. En aio muuttua iduista saarnaavaksi hörhöksi ja lupaan muutenkin olla mahdollisimman vähän vaivaa-aiheuttava.

Koen lihantuotantoon liittyvät ympäristöaspektit sen sijaan hyvinkin tärkeinä. Kotimaisessa journalismissa harvoin tartutaan lihantuotannon globaaleihin ympäristöongelmiin, noh, ovathan ne ikäviä uutisia. Paljon turvallisempaa on seurata Iltalehdestä sitä, miten Cheek tekee paluun keikkalavoille ja miten Mikkosten perheen elämä etenee.

Tämä oli se saarna, minkä taisin luvata yllä jättää pitämättä. Eli näin hyvin minä vedän.

Heille, joita kokeilu kiinnostaa, lupaan kertoa asian etenemisestä. Ehkä onnistun jopa auttamaan jotakuta asian kanssa kamppailevaa.

Niitä käytännön asioita, siis:

Tänään aamulla tein ensimmäisen itseäni kirpaisevan myönnytyksen kun aamukahviini en lorottanutkaan Arlan sinistä, vaan mantelimaitoa. Sitä sokeroimatonta. 

No pahaahan se on kuin helvetti. Lasken tottumisen varaan.

Vihreän kortin kaupasta löytyi tasan yhtä vegaanista juustoa, minkä en oleta olevan minkäänsortin gourmee-elämys, sekä en vieläkään tiedä, onko Becel vegaaniystävällinen levite. Ostin sitä silti.

Riemunkiljahduksia sen sijaan aiheutti havainto siitä, että lempivalkkarini on "Vegan friendly". JIPII! (Tämä on hyvä mittari projektin henkisyydelle...) Olin nimittäin juuri lukenut artikkelin siitä, miten useimpien alkoholijuomien tislaukseen käytetään eläinperäisiä tuotteita. 

Torimansikoiden kohdalla ei tarvitse edes pohtia, eli mansikanmakuiseen perjantaintoivotukseen on hyvä lopettaa. Jatkoa seuraa...