Vegaaniruokavaliota on takana nyt noin kaksi viikkoa.
Mitä näiden kahden viikon aikana on tapahtunut, on hämmentävää. Hyvin hämmentävää.
Ensimmäiset päivät kuluivat ihmetellessä, pähkäillessä ja epäonnistuessa.
Sitten muodostuivat ensimmäiset rutiinit, tietoisuudesta tuli tapa ja aivan ällistyttävän nopeasti ruoka-aineiden tarkkailu alkoi onnistua ns. sivusilmällä.
Nyt tulee iltalehtityylistä uutisointia, mutta silläkin uhalla...
"Mitä sitten tapahtui, nopeasti, on ällistyttävää".
1. Makuaisti on muuttunut. Makeanhimo on kadonnut - nautin toki edelleen jälkkäristä, mutta rehellisesti sanottuna, suklaalevyn ahmiminen tuntuu ällöttävältä. Ja kaikki jotka minua yhtään tunnette, tiedätte, millainen sokerihiiri olen pahimillani.
2. Saan syödä paljon ja hyvää ruokaa. Tästä huolimatta ja tästä seuraten...
3. Huomasin yllättäen, että hitto. En ole stressannut liiallisesta syömisestä, kalorirajan ylittymisestä tai muustakaan yhtään kuluneiden päivien aikana.
4. En saa ruokaväsymystä, hiilarijumia, vaan olen lounaan jälkeen yhtä pirteä kuin ennen lounasta.
5. Ähky on vieras sana, vaikka syön paljon. Itseni täyteen.
Syön rennommin. Syön enemmän.
Mutta koska syön paremmin ja laadukkaampaa ruokaa, paino putoaa.
Iho voi hemmetin hyvin. Hiukset kiiltää. Elämä on kivaa.
Lyhyesti: voin paremmin kuin koskaan. Henkisesti ja fyysisesti.
Edelleenkään en lähde kritisoimaan muiden ravintovalintoja, mutta halusin jakaa tämän, koska en todella odottanut tai uskonut näin radikaaliin muutokseen.
Hyvää viikonloppua, muruset.
Lupasinko, etten ala hörhöillä tai paasata?
Mitään en myönnä.
Sen sijaan haastan: http://www.vegaanihaaste.net/
Kirjauduin itse osallistujaksi tovi sitten ja odotan mielenkiinnolla mentorini virtuaalitapaamista sekä vinkkejä ruokavaliooni.
Nimittäin...
ensimmäiset neljä päivää ovat olleet melkolailla kaoottisia. Tiesin kyllä, että kattilaan ja kauhaan tulee tarttua, mutta voi sitä kellä on kiire.
Olen onnistunut joka päivä työntämään naamaani jotain eläinperäistä.
Mäkkärin kasvispihvissä on munajauhetta.
Lounasravintolan leipä oli leivottu voilla (toki tiedustelin, onko tässä munaa tai maitoa, en älynnyt tiedustella että onko piimää tahi voita...)
Kaurajugurtti on muuten pahaa (sori, Oatly).
Ja kun luonteelleen ei mitään voi, niin yrittämisestä ei palkita.
Säälin jo valmiiksi tuutoriani.
Voi olla, että päädyn syömään kattilallisen riisiä joka päivä, seuraavan kuukauden ajan. (Enkä mitenkään viittaa eiliseen iltapalaani tässä. No vähän viittaan. Ja olisi kuulkaa ollut riisiä ja tölkkiherkkusieniä, muttei ollut tölkinavaajaa.)
Päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä..
Varoitus! Sisältää reippaaksi kuvittelemasi henkilön itseruodintaa. Saattaa vaurioittaa turvallista kuvaasi ko. ihmisestä.
Kevään korvalla tein tämänastisen elämäni vaikeimman päätöksen.
Tiedän toimineeni oikein, mutta se, minkä kuvittelin olevan parasta oman itseni kannalta, tulikin vastapallona välittömästi takaisin, suoraan otsaan, ja aivan liian lujaa.
Siitä alkoi karuselli, jonka kyydistä en ole vielä onnistunut hyppäämään pois.
Olen lukenut pääni kipeäksi erinäköisiä voimaannuttavia mietelauseita, tehnyt asioita, joista kuvittelen tulevani iloiseksi, olen joogannut, juossut, itkenyt, nukkunut liikaa, lukenut ja ollut yksin, yksin ja vielä vähän lisää yksin.
Olen suorittanut itseäni kadun aurinkoiselle puolelle (no nyt tuli väsynyt kalleaholaismi), mutta jostain syystä varjo lankeaa aina esiinyrittävän auringonpaisteen ylle.
Samaan aikaan olen pohtinut suhdettani itseeni: sisältä ja ulkoa.
Tiedän arvostavani itseäni aivan liian vähän. En ole vielä keksinyt, miten sen asian korjaan (kyllä, tällä on tekemistä sen kanssa, että viimeksi, kun aloin hetkeksi tuntea itseni hitusen paremmaksi, matto tempaistiin jalkojen alta ja edelleen retkotan paljaalla lankkulattialla nivelet vääntyneinä) enkä edes aio mennä niihin mörköihin, jotka pitävät majaansa pääni sisällä.
Eli nyt loppuu lässytys.
Olen joutunut pakon edessä pohtimaan suhdettani myös kehooni. Kahden kuukauden täyden syömättömyyden jälkeen - kyllä, kehoni kieltäytyi vastaanottamasta ruokaa - ja sen myötä kadonneiden yli 12 kilon jälkeen olen käytännössä opetellut syömään uudestaan. En ikinä voi tietää, milloin elimistöni kieltäytyy taas vastaanottamasta ravintoa.
Josta pikkuhiljaa päästään asiaan.
Pitemmän aikaa jo olen pohtinut vegetaristisen ruokavalioni harmaata aluetta ja varovasti miettinyt olisiko minusta vegaaniksi.
Päätös tämän asian suhteen on nyt tehty, turvallisuuden vuoksi määräaikaisena. Eli heinäkuun ajan aion kieltäytyä kaikesta eläinperäisestä ravinnosta.
Miksi?
No, syy numero yksi tuli jo yllä mainittua: kokeillaan nyt tämäkin, siltä kannalta, että pidän ruumiistani huolta.
Syy numero kaksi EI ole eläinten oikeudet.
Hämmennyin, etsiessäni verkosta vegaaniaiheisia meemejä ja mietelauseita. Kaikkiin liittyi jollain lailla eläinten oikeudet.
Nyt ei saa käsittää väärin, en ylenkatso aihetta, pois se minusta. Se ei vain ole syynä mahdolliselle vegaaniudelleni. En aio muuttua iduista saarnaavaksi hörhöksi ja lupaan muutenkin olla mahdollisimman vähän vaivaa-aiheuttava.
Koen lihantuotantoon liittyvät ympäristöaspektit sen sijaan hyvinkin tärkeinä. Kotimaisessa journalismissa harvoin tartutaan lihantuotannon globaaleihin ympäristöongelmiin, noh, ovathan ne ikäviä uutisia. Paljon turvallisempaa on seurata Iltalehdestä sitä, miten Cheek tekee paluun keikkalavoille ja miten Mikkosten perheen elämä etenee.
Tämä oli se saarna, minkä taisin luvata yllä jättää pitämättä. Eli näin hyvin minä vedän.
Heille, joita kokeilu kiinnostaa, lupaan kertoa asian etenemisestä. Ehkä onnistun jopa auttamaan jotakuta asian kanssa kamppailevaa.
Niitä käytännön asioita, siis:
Tänään aamulla tein ensimmäisen itseäni kirpaisevan myönnytyksen kun aamukahviini en lorottanutkaan Arlan sinistä, vaan mantelimaitoa. Sitä sokeroimatonta.
No pahaahan se on kuin helvetti. Lasken tottumisen varaan.
Vihreän kortin kaupasta löytyi tasan yhtä vegaanista juustoa, minkä en oleta olevan minkäänsortin gourmee-elämys, sekä en vieläkään tiedä, onko Becel vegaaniystävällinen levite. Ostin sitä silti.
Riemunkiljahduksia sen sijaan aiheutti havainto siitä, että lempivalkkarini on "Vegan friendly". JIPII! (Tämä on hyvä mittari projektin henkisyydelle...) Olin nimittäin juuri lukenut artikkelin siitä, miten useimpien alkoholijuomien tislaukseen käytetään eläinperäisiä tuotteita.
Torimansikoiden kohdalla ei tarvitse edes pohtia, eli mansikanmakuiseen perjantaintoivotukseen on hyvä lopettaa. Jatkoa seuraa...
