Sienimetsässä kun on ihmisellä aikaa ajatella asioita, niin tulipa taas monenmoista mieleen maalla asumisesta.
Viime päivien agenda on voimallisesti koostunut puitten heittelystä. Tiedättehän. Se on sitä motivoivaa "tee-työtä-jolla-on-vittu-tarkoitus"-hommaa... ensin kaadetaan puu. Sitten raahataan puu pois metsästä. Sitten siitä tehdään klapeja. Sitten ne klapit kaadetaan traktorin peräkärrystä kukkapenkin päälle, hupskeikkaa. Sitten ne klapit rumentaa pihaa koko kesän ja niitä koitetaan kasata pinoihin hiki pärskyen. Sitten tulee syyssateet ja niitä just pinottuja klapeja kannetaan selkä vääränä traktorin kauhasta puuvajaan. Sitten tulee pakkanen tai saunaehtoo ja ne samat karahkat raahataan sisälle. Eiksjuu?
Eilen se tarkoitti raivon pakkaantumista kilpaa tihenevän pimeän kanssa. Metallica pauhasi kolmen markan mökkiradiosta ja meni siinä loppuviimeksi pari oluttakin. Siinä kohtaa vähän kyllä jo nauratti - istua traktorin kauhassa yltäpäältä kilkkeessä ja pölyssä ja kiskoa Karhua ysäriklassikoiden tahdissa.
Omia valintoja, yhtä kaikki.
Eilen ehdittiin toki käväistä isolla kirkollakin ihmettelemässä. Pikkutavaran rakastaja iski silmänsä heti pähkinöihin (tammenterhoihin) ja vaivihkaa keräsi niitä taskut täyteen.
Muuten alkaa olla siinä iässä neiti, että tunti vierähti asiantuntevasti Stockan hajuvesiosastolla pojista jutellen.
Siellä Stockalla sitten kuultiin elämänviisaus, mikä jäi mietityttämään ja lämmittämään mieltä pidemämksi toviksi: "äiti, vaikka sä pukisit kuinka hienot vaatteet päälle ja meikkaisit ja pistäisit hajuvettä, niin sun hiukset tuoksuu aina vähän savulle".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti