Alusta asti me tiedettiin mihin ruvettiin sä ootat mä ootan, niin me luvattiin
kumpikaan tainnu tajuta sit edes et ajan myötä yhä rajummaks tää menee
sä odotat mua kotona kellon kaa ja toinen puoli must sanoo et tää viel helpottaa,
toinen puoli tietää lopun ikää tien pääl
sitä varten mut luotiin, en voi sitä kieltää.
Ostan aikaa valamal uskoa unelmiin ehitään tehä se mitä yhessä suunniteltiin
vaik siihen voi mennä vuosii viel tsiigataan Turunlinnas ku laivat lipuu Ruotsiin
mut nyt on mentävä, aikataulu lentävä
sä soitat perään jo enne ku oon ees kentällä luuri soi, en vastaan mä paan sen pois-
tiedän mitä aiot sanoo
Hiljasta on ollu viimeiset viikot. Odotetut vuodet kantoivat veronsa ja yksi reissusuhde tuli tiensä päähän. Ei riitoja, ei huutoa, ei draamaa. Yhteinen toteamus ja ero.
Mies ei ole rokkari, silti tämä biisi ja sovitus on koskettanut syvältä viime päivinä. Vuoden matkapäivien hipoessa sataa ei kotona odottajaa ole aina naurattanut.
Sä katat taas kahelle ihan huvikseen vaan, vaik tiedät et kolmeen viikkoon en oo kotonakaan
jätin taas soittamatta, ihan huomaamatta - en osaa olla sulle huolia kai tuottamatta
keskityn täysil, samalla sua laiminlyön, elämän työ meidän yhteist elämää syö
tuntuu et toinen aina toisesta pois, jos valita parhaat puolet vaa toisesta vois
mut vaan itteensä voi muuttaa, toist ihmistä ei ja kun soitin, nii riitely molemmil fiilistä vei
kun ollaan yhessä mä en muuttas susta mitään
ne pienet hetket onneen saa mut kiinni susta pitää ja näen sut siin, viel kun ollaan ruttusii
näen vaivaa jotta vielä muuttusin tarviin sua ja toivon et jaksat venaa
älä pakota mua valitsemaan
Odotetut vuodet vaihtui tasaiseksi ärstymykseksi, oman elämän opetteluksi ilman sitä toista, lopulta ärsytykseksi ja vieraudeksi.
Ensiaskeleet, sanat, hymyt ja kesälomat. Päiväkodin kevätjuhlat, koulupäätökset, neuvolakäynnit,
hammaslääkärit. Vanhempainillat ja limudiskot.
Yksin.
Siihen tottuu.
Siihen turtuu.
Haaveet eläkepäivistä Korfulla muuttuu etäisyydeksi ja kylmyydeksi, tunteet kuolee, haaveet haalistuu, on todettava, tämä oli tässä.
Lapset kasvaa, yhtäkkiä ne on isoja ja ne ei enää tarvitse meitä niin. Peilistä ei katso enää ihan nuori äiti, nainen.
Yhtäkkiä on pirun hiljaista.
Odotanko turhaan sua sittenkin
mitä jos vain käy niin kuin muillekin
välimatka piinaa ja vaivaa mua
kuka päättää, ketkä saa onnistua
Katsotaan eteenpäin ja suljetaan ovi perässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti