Aamujuoksuja :)

Olihan sitä sitten otettava itseään niskasta kiinni ja ryhdyttävä luomaan rutiineja. Tältä näytti  lähtötunnelmat :) kuumaa ja kosteaa... 

 

Tästä eteenpäin olisi sitten tarkoitus aina tilaisuuden tullen käyttää aamun aikaisimmat hetket juoksulenkkeihin. Jättää auto hiukan kauemmas työpaikasta ja hölkkäillä pelipaikoille - toivottavasti jo kohta viileämmissä tunnelmissa. Minähän olen kuitenkin se tyyppi, joka salaa odottaa syksyä jo heti elokuun ensimmäisenä päivänä ja pitää kuumuuden kellastamia lehtiä merkkinä syksyn saapumisesta.

 

Käytin illalla vielä hyvän tovin eilisen kirjoituksen aihepiirin pohtimiseen. Miksi negatiivisuus ottaa niin helposti meistä ylivallan.

Luin tuossa jokin päivä sitten erään ihmisen ajatuksia nykyihmisen suhtaumisesta esimerkiksi omaan kehoonsa. Itsekin olen viettänyt aikuisiästäni valtaosan jonkinsortin dieetillä ja ajatellut hirvittävän negatiivisesti omasta kehostani. Asiahan on aivan uskomattoman yksinkertainen ja sen pitäisi olla itsestään selvyys, ja minua suorastaan hävetti, kun tajusin, miten tuo täysin tuntemattoman ihmisen teksti kosketti minua: meidän ei pitäisi ajatella tai varsinkaan ääneen arvostella omaa kehoamme negatiivisesti. Oli ulkomuoto mikä tahansa, minä OLEN minä: varpaista päälakeen, enkä mitenkään erillinen otus jonkun epämääräisen ja ei-tyydyttävän kuoren sisällä. Minun velvollisuuteni ja tehtäväni on rakastaa itseni sisältä ja ulkoa, sekä ajatella positiivisia ajatuksia itsestäni.

 

Miksi?

 

Koska negatiivisuus tarttuu, se on itseään toteuttava ennustus. Tässä tullaan eiliseen aihepiiriin. Miksi ihmeessä pitää kylvää huumorin varjolla negatiivisuutta ja siten kutsua sitä nimeltä? Meillä karjalaisista juurista versoneilla on monia sanontoja, yksi niistä on "älä manaa". Koitetaan tarttua tähän: ei manata negatiivisuutta itseemme, ystäviimme, lähipiiriimme tai ylipäätään ympäristöömme. Negatiivisista asioista voi, saa ja pitää päästää irti.

Tiedän yhden, jolle tämä tulee olemaan todella hankalaa :)